Punajuurikeitto ja vuohenjuustoleipä

Punajuurikeitto ja vuohenjuustoleipä

Eletään syyssadonkorjuuaikaa. Siksipä perunalimppu saa makuparikseen punajuurta. Perunalimpun päälle paistetaan sipulia ja herkku kuorrutetaan vielä vuohenjuustolla.

  • Keitto
  • Munaton
  • Pääruoka
  • Perunalimppu

Ainekset

3 - 4 annosta
  • punajuurta500 g 
  • keskikokoinen sipuli
  • valkosipulinkynttä
  • voita25 g 
  • kanalientä tai kasvislientä1 dl 
  • kermaa1 dl 
  • hunajaa1 rkl 
  • hienoa merisuolaa1-1 ½ tl 
  • Reilusti mustapippuria
  • iso sipuli
  • voita1 rkl 
  • vuohenjuustoa150-200 g 
  • Mustapippuria

Valmistusohjeet

  1. Freesaa kuoritut ja pieniksi paloitellut punajuuret kattilassa. Lisää valkosipuli ja pilkottu sipuli. Peitä kasvikset reilusti vedellä ja keitä niitä kunnes ovat pehmeitä. Punajuuren keittämiseen kannattaa varata aikaa, sillä se kypsyy paljon hitaammin kuin esim. peruna.
  2. Kun punajuuret ovat pehmeitä soseuta keitto ja lisää loput ainekset. Keittoa voi laimentaa maidolla, mikäli se on tarpeellista. Tarjoile smetanan ja vuohenjuustolla kuorrutetun perunalimpun kera.
  3. Freesaa pilkottu sipuli voin kanssa pehmeäksi pannulla. Mausta pippurilla. Laita sipulipaistos voilla voidellun perunalimpun päälle ja leikkaa vuohenjuustoa sipulin päälle. Laita voileivät uuniin 220 asteeseen noin 10 minuutiksi. Herkuttele yhdessä punajuurikeiton kanssa.
  4. Resepti ja kuva: Tekla Wannas

Leipäsuositus

Uotilan perunalimppu

Perunalimppu

LISÄÄ RESEPTEJÄ PERUNALIMPUSTA

KOKEILE MYÖS NÄITÄ