Toimitusjohtajan pesti isältä pojalle

Harri Uotila on ollut Uotilan Leipomon toimitusjohtaja yhteensä yli 30 vuotta. Nyt hänellä on ansaitut eläkepäivät edessä, kun hänen nuorempi poikansa Pekka on ottanut vastuun leipomon toiminnasta. Sinä aikana, kun Harri on ollut talossa, on ehtinyt tapahtumaan paljon monenlaista: ”Kun minä tulin 40 vuotta sitten taloon, olimme vain paikallinen leipomo. Nykyisin meidän tuotteita myydään ja tunnetaan ympäri Suomen. Vuosien varrella ihmisten makutottumukset ovat myös muuttuneet.”

Perhe on tärkein

Huolimatta leipomon kasvusta ja kehityksestä, Harri nimeää kuitenkin suurimmaksi saavutuksekseen sen, että hänen kaikki neljä lastaan työskentelevät Uotilan leipomossa: ”Olen saanut kaikki neljä lastani tänne töihin, mikä on ihanaa. Ja pysymään vielä sovussa! Perheyritys jatkaa toimintaansa, mikä on todella hieno juttu.”

Vaikka Harrilla eläkepäivät koittavat, pysyy hän edelleen leipomon toiminnassa mukana. Kyseessä on kuitenkin perheyritys ja hänen elämäntyönsä. Muutenkin on hyvä olla maisemissa, kun näin alkutaipaleella Pekalla uudessa tehtävässä vielä oppimista riittää. ”Hyvä, että nuorilla on innokkuutta ja uusia ajatuksia, joita tällaisella vanhalla ei enää ole. Toki on myös paljon sellaista, mitä opetan oman kokemuksen kautta taas Pekalle eteenpäin, kun ei hetkessä voi kukaan kaikkea osata. Onneksi Pekalla on myös sisarukset tukena ja innokkaina leipomon toiminnassa mukana. Leipomo ei ole koskaan valmis, onneksi on uusi sukupolvi, jolla on innostusta ja uusia ideoita viedä toimintaa eteenpäin”, Harri kertoo.

Kohti uutta ja tulevaa

Pekka Uotila on pyörinyt leipomolla pikkupojasta asti, kuten hänen isänsäkin, ja hän on saanut olla monessa mukana aina taikinanteosta markkinointiin. Leipomon toiminta on siis hyvin tuttua ja uusi vastuualue tuntuu luontevalta siirtymältä: ”Toki tämä on ollut perheen sisällä tiedossa jo jonkun aikaa ja siihen on voinut valmistautua rauhassa. Uudet kuviot tuntuvat hyvältä ja nöyrin mielin jatketaan eteenpäin.”

Kun Harrilta ja Pekalta kysytään leipomon tulevaisuuden näkymiä, ovat kommentit hyvin samankaltaiset: ”Toivotaan, että ihmiset haluavat edelleen kunnon leipää ja leipomon toiminta jatkuisi sukupolvelta toiselle.” Näillä suunnitelmilla kohti seuraavaa 80 vuotta!

Kuvassa Uotilan perhe vasemmalta oikealle: Raakel, Sanni, Jussi, Pekka sekä Harri

Uotilan Leipomo – Perinteistä leivontaa vuodesta 1941

Uotilan Leipomo on aina ollut edelläkävijä perinteitä arvostaen. Limppumme leivotaan aina aitoon taikinajuureen ja taatusti 100% suomalaisista viljoista. Emme käytä leivissämme lisä- tai säilöntäaineita, koska sinun hyvinvointisi on meille tärkeää!

Tutustu meihin